Kuukauden luku

Vesistökunnostusverkosto julkaisee kuukausilukuja vesiin ja vesien tilaan liittyvistä aiheista. Uusin kuukauden luku julkaistaan tällä sivulla. Aiemmin julkaistuja lukuja voit selata alasivustoilta kategorioittain:

Vesieliöt | Vesien tila | Vesistökuormitus | Vesivarat ja havainnot

Aihe-ehdotuksia kuukauden luvuksi voit lähettää sivun alareunassa olevan "palaute sivun vastuuhenkilölle" -linkin kautta.

 

Suomen purojen pituudeksi on arvioitu 100 000 kilometriä

Suomen purojen pituus on arviolta 100 000 km.  
 
 
 
 

Purot kuuluvat nk. pienvesiin ja arvioiden mukaan puroja ja noroja on Suomessa yhteensä noin 100 000 kilometriä. Vesilain mukaan puro määritellään jokea pienemmäksi virtavesistöksi, jonka valuma-alue on alle 100 neliökilometriä. Mikäli uomassa on jatkuva veden virtaus ja/tai siinä kulkee merkittävissä määrin kalaa, se on luokiteltava puroksi valuma-alueen koosta riippumatta. Noro on puroa pienempi, valuma-alueeltaan alle 10 neliökilometrin vesiuoma.

Puroissa yhteys rantavyöhykkeeseen on erityisen tärkeää. Puusto ja muu kasvillisuus varjostavat vesiuomaa ja lisäksi niistä kulkeutuu puroon ravinteita ja orgaanista ainesta. Erityisesti pienissä latvavesissä, joissa valoa on usein vähän, uomaan päätyvä orgaaninen aines toimii ravintoverkon perustana. Rantakasvillisuus sitoo maaperää ja vähentää puroon päätyvää kiintoainekuormitusta. Puuaineksella on puroissa tärkeä merkitys: se toimii mm. vesisammalien kasvualustana ja monien hyönteisten elinympäristönä.

Puroille tyypillistä lajistoa ovat kalat, nahkiaiset, vesihyönteiset, ravut, simpukat, vesikasvit, vesisammalet ja rantakasvillisuus. Kaloista pohjakalat kertovat suhteellisen vakaista olosuhteista, kuten ympärivuotisesta virtaamasta. Vaelluskaloista taimen ja harjus ovat hyviä puron luonnontilaisuuden indikaattoreita, mutta tulevat toimeen myös luonnontilaltaan heikentyneissä puroissa, kunhan veden riittävä happipitoisuus ja lisääntymisalueet ovat säilyneet.

Puroja on muokattu voimakkaasti maa- ja metsätalouden tarpeisiin, joiden tavoitteena on aiemmin ollut mahdollisimman tehokas kuivatus. Purojen suoritukset ovat hävittäneet uomista syvyysvaihtelua ja mutkittelua. Perkaukset ovat usein muuttaneet tai hävittäneet rantakasvillisuutta ja puustoa, jolloin uoman eroosio, pohjan liettyminen sekä rehevöityminen on lisääntynyt. Purojen tilaa ovat heikentäneet myös valuma-alueen maankäyttö, kuten ojitukset, pellon raivaus, metsähakkuut, vaellusesteet ja muu rakentaminen. Täysin luonnontilaisia kokonaisia puroja löytyy enää vain Pohjois-Suomesta. Eteläisessä Suomessa täysin luonnontilaisia puroja ei enää ole olemassa. Vuoden 2018 luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa Suomen pienvesien tila arvioitiin heikoksi. Hälyttävämmässä tilassa ovat ravinnekuormituksesta kärsivät savimaiden pikkujoet ja -purot, jotka on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi.

Lähteet:

Pienvesiopas – Pienvesien tunnistaminen ja lainsäädäntö: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/306503/SYKEra_36_2019_Pienvesiopas.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). 2018. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018.

Muuta aiheesta

Julkaistu 31.5.2021 klo 9.16, päivitetty 23.6.2021 klo 13.49