Selvitys: EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteiden toteuttamiseen osittain hyvät valmiudet Suomessa

Tiedote 15.6.2021 klo 13.00

Suomen ympäristökeskuksen SYKE ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksessä ”EU:n biodiversiteettistrategian 2030 vaikutus Suomen kannalta” tuotettiin taustatietoa, jotta Suomi voi tehokkaasti osallistua muun muassa EU:n biodiversiteettistrategian 2030 yksityiskohtien ja toimeenpanon suunnitteluun, ja jotta strategian tavoitteet voidaan huomioida Suomen kansallisen biodiversiteettistrategian suunnittelussa. Työssä tarkasteltiin Suomen lähtötilannetta strategian sisältämien suojelu- ja ennallistamistavoitteiden osalta ja pyrittiin arvioimaan vaikutuksia, mikäli tavoitteet toteutettaisiin täysimääräisesti. Vaikutusten arviointi Suomen kannalta on vielä alustavaa, sillä tavoitteet koskevat pääosin koko EU:ta, eikä tavoitteita ole jyvitetty yksittäisille jäsenmaille. Tavoitteiden määritelmät kaipaavat vielä suurelta osin tarkentamista.

Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen tuottamaa selvitystä esiteltiin sidosryhmille ja muille toimijoille maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön järjestämässä webinaarissa tiistaina 15.6.2021. Selvityksen tilasivat maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Selvitys julkaistaan verkossa elokuussa.

Biodiversiteettistrategian vaikutusten arvioinnissa tarvitaan tavoitteiden kokonaisvaltaista tarkastelua

SYKEn ja Luken yhteisessä selvityksessä pystyttiin tekemään vasta alustavia tarkasteluja eri tavoitteiden lähtötilanteesta ja vaikutuksista. Tämä johtuu ensiksikin siitä, että tavoitteet koskevat osittain koko EU:n aluetta, eikä tavoitteita ole jyvitetty yksittäisille jäsenmaille. Toiseksi, tavoitteiden ja niissä käytettyjen käsitteiden tulkinta on vielä osittain epäselvää. Kolmanneksi, arvioinnissa käytettävissä olevien aineistojen ja menetelmien laatu vaihtelee tavoitteittain, mikä vaikuttaa eri tavoitteiden lähtötilanteen ja vaikutusten arvioinnin tarkkuuteen.

Vanhaa naavametsää
EU:n biodiversiteettistrategian yhtenä tavoitteena on, että kaikki jäljellä olevat EU:n iki- ja aarniometsät saatettaisiin suojelun piiriin. Kuvat Riku Lumiaro.

Suomella on hyvät valmiudet saavuttaa osa ennallistamistavoitteista. Suojelutavoitteiden osalta päämäärä on kunnianhimoinen, mutta ekologisen kestävyyden kannalta tarpeellinen. Suojelutavoitteiden toteuttamisen taloudellisten vaikutusten arvioimiseksi tarvitaan tarkempaa tietoa elinympäristökohtaisesta suojelutarpeesta. Lisätietoa tarvitaan myös strategian eri tavoitteiden synergioista ja ristikkäisvaikutuksista.

Useiden strategiassa esitettyjen tavoitteiden osalta tutkimus-, seuranta- ja tilastotietojen keräämisen kehittäminen on tärkeää. Tämä tarjoaisi mahdollisuuden parantaa tavoitteiden toteutumisen seurantaa ja vaikutusten mittaamista. Esimerkiksi ympäristöriskien ja riskien yhteisvaikutusten arvioimista varten tarvitaan monitieteistä, paikkaan sidottua ympäristötietoa tuottavaa ja käytäntöön vietävää tutkimusta siitä, mikä on milläkin paikalla ympäristön kannalta kokonaisuudessaan paras ratkaisu.

EU:n biodiversiteettistrategian suojelu- ja ennallistamistavoitteet ja niiden tilanne Suomessa

EU:n biodiversiteettistrategian 30 prosentin suojelutavoite kattaa kaikki elinympäristöt. Metsien ja merialueen suojelusta Suomessa on kerätty suhteellisen tarkkaa tietoa, kun taas monien muiden elinympäristöjen osalta arviot ovat puutteellisia. Biodiversiteettisopimuksen kuudenteen maaraporttiin laaditun arvion mukaan suojeltujen maa-alueiden (mukaan lukien sisävedet) osuus Suomessa oli lähes 14 % Suomen kokonaismaa-alasta vuonna 2018. Tässä arviossa eivät ole mukana esimerkiksi talousmetsien monimuotoisuuskohteet. Suomen meripinta-alasta on tällä hetkellä suojeltu noin 11 prosenttia. Metsät ovat pinta-alallisesti suurin elinympäristö, minkä vuoksi niiden lisäsuojelulle asetettavat tavoitteet ovat monesta eri näkökulmasta keskeisiä.

EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on, että tiukan suojelun piirissä on vähintään kolmannes EU:n suojelualueista, mukaan lukien kaikki jäljellä olevat EU:n iki- ja aarniometsät. Suomessa valtaosa tiukimmin suojelluista metsistä, joilla ei harjoiteta lainkaan metsätaloutta, on luonnonsuojelulain nojalla perustetuilla luonnonsuojelualueilla ja suojeluohjelmissa luonnonsuojelualueiksi perustettavaksi varatuilla alueilla sekä erämaa-alueilla. Näiden pinta-ala on noin 10 prosenttia (2,2 milj. ha) metsä- ja kitumaan kokonaispinta-alasta.

Selvityksessä tehtiin alustavia skenaariolaskelmia siitä, miten metsä- ja kitumaiden noin 5 prosentin lisäsuojelu kokonaismaa-alasta vaikuttaisi metsiin, jos vuotuiset hakkuumäärät olisivat 72,4 miljoonaa kuutiometriä seuraavan 30 vuoden aikana. Tämä vuotuinen hakkuumäärä vastaa vuosien 2015-2019 keskimäärästä tilastoitua hakkuukertymää. Laskelmien mukaan hakkuukertymän pitäminen tällä tasolla on mahdollista myös lisäsuojelua sisältävässä skenaariossa, mutta lisäsuojelun seurauksena uudistushakkuut talousmetsissä lisääntyisivät. Tämän seurauksena nuorten metsien kokonaispinta-ala kasvaisi verrattuna skenaarioon, jossa suojelutoimet ovat nykytasolla. Laskelmissa ei pystytty arvioimaan sitä, vaikuttaisiko lisäsuojelu puun tarjontaan ja sitä kautta hakkuumääriin. Laskelmia on tulevaisuudessa tarkennettava muun muassa suojelun määritelmien sekä lisäsuojelun pinta-alojen ja kohdentamisen osalta. Viime talvena KEIMO-hankkeessa tuotettujen skenaariolaskelmien mukaan vuotuisen hakkuukertymän kasvattaminen 80 milj. m3:iin ja talousmetsien luonnonhoidon ja suojelun voimakas lisääminen ei ole yhtä aikaa mahdollista, jos tulevaisuuden hakkuumahdollisuudet halutaan säilyttää. Valtiolle aiheutuvat kustannukset lisäsuojelun toteuttamisesta olisivat todennäköisesti merkittävät etenkin runsaspuustoisten metsien suojelun osalta.

Suojelualueita hoidetaan tehokkaasti ja käytössä on selkeästi määritellyt suojelutavoitteet ja -toimenpiteet, joiden toteutumista seurataan asianmukaisesti. Suojelualueiden tehokkaan hoidon tueksi on jo olemassa paljon tietoa. Tavoitteen toteutuminen kohentaisi suojelun vaikuttavuutta biodiversiteetin tilan parantajana. Suojelualueiden tehokkaampi hoito ja suojelutavoitteiden ja -toimenpiteiden seuranta voisivat lisätä kustannuksia ja henkilöresurssien tarvetta. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvittaisiin tehokasta koordinointia, jotta voitaisiin parantaa tavoitteen toteuttamisen kustannustehokkuutta.

Epäsuotuisassa suojelun tilassa olevista luontodirektiivien alaisista luontoarvoista 30 prosentin edellytetään osoittavan paranemista vuoteen 2030 mennessä. Vajaa puolet boreaalisen alueen luontodirektiivin luontotyypeistä arvioidaan sellaisiksi, joissa on potentiaalia tilan parannukseen aktiivisilla hoitotoimilla. Luonnonhoidon ja ennallistamisen pinta-alojen tilastointi ja tuloksellisuuden arviointi vaatii kuitenkin kehittämistä, sillä useita erityyppisiä ennallistamistoimia ei päädy kerättäviin kansallisiin tilastoihin.

Pölyttäjien väheneminen saadaan pysäytettyä. Suomen luontaisen pölyttäjälajiston seurantaa on pidemmällä aikavälillä toteutettu vain yö- ja päiväperhosilla. Tekeillä oleva kansallinen pölyttäjästrategia tukee tavoitetta, sillä se sisältää useita pölyttäjien vähenemistä estäviä toimenpiteitä sekä esityksen kansallisesta pölyttäjäseurannasta. Seuranta antaisi kattavamman tiedon nykytilanteesta ja mahdollistaisi kehityksen seurannan elinympäristö- ja pölyttäjähyönteisryhmäkohtaisesti. Tavoitteen saavuttamisen vaikutukset voisivat ilmetä hyönteispölytyksestä riippuvaisten tai hyötyvien viljelykasvien, puutarhakasvien ja metsämarjojen sadon määrän ja laadun paranemisena.

Kimalainen pölyttämässä omenankukkaa
Pölytyspalveluiden turvaaminen on tärkeä osa strategiaa.

Kemiallisten torjunta-aineiden käyttö ja niiden aiheuttamat riskit vähenevät 50 prosenttia. Tavanomaista haitallisempien torjunta-aineiden käyttö vähenee 50 prosenttia. Vuonna 2018 kasvinsuojeluaineiden tehoaineiden kokonaismyyntimäärä maa- ja puutarhatalouden käyttöön oli 1 243 tehoainetonnia ja metsätalouden käyttöön 3 658 tehoainetonnia, josta urean osuus oli lähes 100 prosenttia. Strategian tavoitteet ovat maa- ja puutarhatalouden osalta saavutettavissa, jos glyfosaatin käyttöä vähennetään 50 prosenttia ja muiden kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä 25 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Lukuun ottamatta urean käyttöä juurikäävän torjunnassa, kasvinsuojelulaineiden käyttö metsätaloudessa on vähäistä. Tällä hetkellä ei ole tietoa, koskeeko EU:n biodiversiteettistrategian mukainen tavoite vähentää kasvinsuojeluaineita myös kantokäsittelyssä käytettävää ureaa.

Koska kasvinsuojeluaineiden nykyiset ympäristöriskit ovat valtaosassa Suomea pieniä, kemikaalien käytön vähentämisen vaikutukset olisivat useimmilla alueilla vähäisiä. Glyfosaatin käytön puolittaminen voi laskea satotasoja keskimäärin 0–15 prosenttia. Kasvinsuojeluaineiden käytön vähentämistavoite kannustaa kuitenkin entistä kestävämpiin viljelyratkaisuihin ja pyrkii vähentämään ympäristön kemikalisoitumista.

Vähintään 10 prosentilla maatalousmaata on hyvin monimuotoisia maisemapiirteitä. Asetetun tavoitteen arvioimiseksi tulisi ensin määritellä tarkemmin, mitä erilaisia maisemapiirteitä sillä kansallisesti tarkoitetaan. Peltoalastamme noin 10 prosenttia koostuu jo nykyisin erilaisista monivuotisista nurmista, jotka hyödyttävät osaa maatalousalueiden kasvi- ja eläinlajistosta. Maatalousympäristön lajiston monimuotoisuuden edistämiseen kesantoalat eivät yksin riitä. Vaikuttavuuden kannalta keskeisintä olisi saada lisättyä hoidettujen perinnebiotooppien alaa, piennaralueiden ja erilaisten pellon ulkopuolisten avointen ja puoliavointen elinympäristöjen, kosteikkojen sekä luonnonmukaisesti rakennettujen tulvatasanteiden määriä. Monimuotoisilla maisemapiirteillä on myönteisiä vaikutuksia muun muassa vesien tilaan, hiilinieluihin, maiseman laatuun ja virkistyskäyttöön.

Vähintään 25 prosenttia maatalousmaasta kuuluu luonnonmukaisen maatalouden piiriin, ja agroekologisten käytäntöjen käyttö on lisääntynyt huomattavasti. Suomen kokonaispeltopinta-alasta oli vuonna 2020 luonnonmukaisesti viljeltyä ja luomuvalvonnassa olevaa peltomaata 14 prosenttia. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014–2020 määritettyyn ympäristösitoumuksen toimenpiteeseen Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu oli vuonna 2016 sitoutunut 254 tilaa. Näiden sitoutumispinta-ala vastasi noin 11 prosenttia puutarhatuotannon viljelypinta-alasta. Luomutuotannon osuuden lisäämisellä 25 prosenttiin peltopinta-alasta arvioitiin olevan pääasiassa positiivisia ekologisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Luomutuotannon lisääntyminen kasvattaisi samalla agroekologisen käytäntöjen hyödyntämistä ja tukisi agroekologisen osaamisen kehittymistä. Vaikutusten suuruus riippuu kuitenkin siitä, millä tuotantosuunnilla ja alueilla tuotantopinta-alaa kasvatettaisiin Suomessa.

Kesantoniitty
Kesantoniityt on tärkeä keino ylläpitää maatalouden luonnon monimuotoisuutta.

EU:n alueella istutetaan kolme miljardia uutta puuta täysin ekologisten periaatteiden mukaisesti. Vaikutusten arviointi on tässä vaiheessa hankalaa, koska tavoitteita ei ole annettu jäsenmaille ja puiden istutuksen ekologisia periaatteita ei ole vielä EU:ssa määritetty. Nykyisin vuotuinen metsityspinta-ala on Suomessa noin 2 000 ha. Vuotuinen metsitysala voisi arviolta olla 3 000 ha. Tällöin metsityksessä istutettaisiin kuusi miljoonaa puuntainta vuosittain. Metsätaloudessa käytetään nykyisin noin 170 miljoonaa tainta vuosittain. Metsityksellä voi olla sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia monimuotoisuuteen, riippuen erityisesti siitä, millaisia alueita metsitetään. Joutomaiden metsityksen lisäksi kaupunkien viherryttämisessä on potentiaalia tähän tavoitteeseen.

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamisessa on edistytty merkittävästi. Ympäristöhallinnon MATTI-tietojärjestelmään on tallennettu yhteensä yli 28 000 pilaantuneeksi epäillyn, todetun, puhdistetun tai puhtaaksi todetun alueen tietoja. Pilaantuneen maaperän puhdistamista tehdään vuosittain 250–500 alueella, lähinnä maakäytön muutosten ja rakentamisen vuoksi. Jatkossa tavoitteena on kartoittaa ja tunnistaa pilaantuneeksi epäillyt maa-alueet, joilla on todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia erityistä suojelua vaativiin luontoarvoihin ja luonnon monimuotoisuuteen.

Ennallistetaan vähintään 25 000 kilometriä vapaasti virtaavia jokia. Kaikkiaan vesimuodostumista on puroja, noroja ja jokia noin 120 000 km. Käytännössä pienvesiä on kuitenkin huomattavasti enemmän, jos varsinaisten vesimuodostumien yläpuoliset pienet valuma-alueet lasketaan mukaan. Patoja on tunnistettu noin 5 200 kpl ja näiden lisäksi esimerkiksi esteellisten tierumpujen arvio on valtakunnallisesti noin 30 000 kpl. Jokijatkumon katkaisevia rakenteita on siis huomattava määrä ja niiden ennallistaminen pienten kohteiden osalta on pääosin helposti toteuttavissa ilman ristiriitoja muiden käyttömuotojen kanssa. Suomessa on tavoitteen osalta hyvät mahdollisuudet palauttaa luontaisia virtavesiä.

Niiden punaisella listalla olevien lajien määrä, joita haitalliset vieraslajit uhkaavat, on vähentynyt 50 prosenttia. Vieraslajien on arvioitu olevan uhkatekijä kaikkiaan 223 punaisen listan lajille, joista 159 on jo uhanalaisia. Pahimmat, punaisen listan lajeja uhkaavat maaekosysteemien vieraskasvilajit ovat kurtturuusu ja komealupiini. Vieraslajien osalta EU:n biodiversiteettistrategian tavoite kohdistuu ainoastaan punaisen listan lajeihin, vaikka vieraslajit vaikuttavat voimakkaasti myös luontotyyppeihin. Vieraslajit ovat uhkana 59 uhanalaiselle tai silmälläpidettävälle luontotyypille. Luontotyyppeihin kohdistuvalla torjuntatyöllä voitaisiin samanaikaisesti vaikuttaa useisiin uhanalaisiin ja silmälläpidettäviin lajeihin. Haastavin elinympäristö vieraslajien poistamisen kannalta ovat vesistöt, joten erityisesti niissä myös ennaltaehkäisevä työ on keskeistä.

Lannoitteiden aiheuttama ravinnehävikki pienenee 50 prosenttia, jolloin myös lannoitteiden käyttö pienenee vähintään 20 prosenttia. Ravinteiden käytön tehostamiseksi viljelijöitä tulee ohjata kasvien fosforitarpeen mukaiseen lannoitukseen ja korkeiden typpitaseiden pienentämiseen. Fosforikuorman nopea puolittaminen ilman satotason alenemista vaatii fosforilannoituksen kohdentamista niille peltolohkoille, joilla lannoitus tuottaa sadonlisää, lannan tehokasta prosessointia, suojavyöhykkeiden kohdentamista sekä tehokasta eroosion torjuntaa.

Typpilannoituksen tarkempi jakaminen sekä alus- ja kerääjäkasvien käytön lisääminen vähentää typen hävikkiä. Myös biologisen typensidonnan lisääminen vähentää lannoitustarvetta, vaatii suuria pinta-aloja ja muutoksia tavanomaisiin viljelykäytäntöihin ja viljelykasvivalikoimaan. Typpilannoituksen vähentämisellä on haitallisia vaikutuksia viljelykasvien satoon ja sadon laatuun. Vaikutus viljelijän talouteen ei kuitenkaan ole yhtä suuri kuin kasvinviljelytuottojen pieneneminen. Tämä johtuu lannoituskustannusten vähenemisestä, jolloin hehtaarikohtainen katetuotto ei vähene yhtä paljon kuin hehtaarikohtainen kasvinviljelytuotto.

Vuolaana virtaava koski
Vapaat virtavedet mahdollistavat vaelluskalakantojen elpymisen.

Kaupungeilla, joissa on vähintään 20 000 asukasta, on kunnianhimoinen kaupunkien viherryttämissuunnitelma. Suomessa tämä tavoite koskee 56 kaupunkia ja kuntaa. Kaupunkien viheralueiden määristä ja erilaisista viheralueluokista on olemassa vain yksittäisten kaupunkien osalta tilastotietoa. Tämän vuoksi muutospotentiaalin ja vaikutusten arviointi kansallisella tasolla on hankalaa. Kyselyn perusteella vain muutama kaupunki valmistelee viherryttämissuunnitelmaa, joskin useampi kunta on tehnyt viheralueohjelman ja muutama luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelman. Monet kunnat ovat panostaneet yksittäisiin toimiin kuten vieraslajien torjuntaan, niittyjen perustamiseen tai lahopuun jättämiseen. Myös monimuotoisuutta tukevia kaavavarauksia tai -merkintöjä sekä kosteikkoja oli hyödynnetty useammassa kunnassa.

Kemiallisia torjunta-aineita ei käytetä EU:n kaupunkien viheralueilla ja muilla herkillä alueilla. Kasvinsuojeluaineiden käytöstä kaupunkialueilla ja muilla herkillä alueilla ei ole erillistä tilastotietoa. Eniten käytetään glyfosaattia, jonka osuus kaupunkialueilla oli 2000-luvun alun tutkimuksessa joitain promilleja glyfosaatin kokonaismyynnistä Suomessa. Käytöstä luopumisen kirjaaminen kansalliseksi tavoitteeksi voisi luoda positiivista ilmapiiriä. Poikkeustapauksissa ja vieraslajien torjunnassa kasvinsuojeluaineiden käytön pitäisi kuitenkin olla jatkossakin mahdollista.

Kalastuksen ja kaivostoiminnan kielteisiä vaikutuksia herkkiin lajeihin ja luontotyyppeihin, myös merenpohjaan, vähennetään merkittäväsi ympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi. Kalastuksella on Suomessa tunnistettuja kielteisiä vaikutuksia useiden uhanalaisten lajien (järvilohi, saimaannieriä, taimen, siika, meriharjus) kantoihin. Kaikkien uhanalaisten kalalajien kohdalla tärkeitä vaaratekijöitä ovat myös muut ihmistoiminnan aiheuttamat muutokset, kuten luonnonvaraisen elinkierron hankaloituminen tai puuttuminen, ilmastonmuutos ja rehevöityminen.

Tällä hetkellä Suomessa on toiminnassa noin 40 kaivosta, joista 11 on metallimalmikaivoksia. Ongelmallisia ovat erityisesti suljetut kaivannaisjätealueet, joissa ympäristövaikutusten vähentämiseen tähtäävät sulkemistoimenpiteet ovat olleet pääsääntöisesti toimimattomia ja soveltuvat heikosti happamien ja metallipitoisten kaivosvesien vähentämiseen. Alueilla ei myöskään ole aktiivista ympäristöseurantaa. Ei ole varmuutta, kuinka paljon suljetut kaivokset ovat heikentäneet alapuolisten vesistöjen biodiversiteettiä, sillä suurimmasta osasta suljettujen kaivosten alapuolisista vesistöistä ei ole tietoa vesistöjen biologiasta.

Lajien sivusaaliiksi päätyminen on estettävä tai sitä on vähennettävä tasolle, joka mahdollistaa lajien elpymisen ja säilymisen. Kalastuksessa sivusaaliiksi päätyviä herkkiä kalalajeja ovat uhanalaiset kalalajit ja -kannat ja paikoitellen uhanalaiset lintulajit (esim. haahka, riskilä ja pilkkasiipi) ja nisäkkäät (pyöriäinen, saimaannorppa). Vapaa-ajankalastuksesta näitä tietoja on saatavilla huonommin kuin kaupallisesta kalastuksesta. Ottaen huomioon vapaa-ajankalastuksen suosion ja tappavien pyydysten yleisen käytön, vapaa-ajankalastus on uhanalaisille lajeille vähintään samansuuruinen uhka kuin kaupallinen kalastus. Tavoitteen toteutuminen vaatii kalastuksen sääntelyn kehittämistä erityisesti uhanalaisten lajien osalta.

Lisätiedot

Erikoistutkija Saija Koljonen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 791, saija.koljonen@syke.fi

Erikoistutkija Leena Kärkkäinen, Luonnonvarakeskus, p. 0295 324 848, leena.karkkainen@luke.fi